Hylätty

Vein tänään pojan muutamaksi tunniksi mummilleen hoitoon. Ajoin Mies 1:n luokse. Seksin jälkeen hän sanoi, ettei halua mitään vakavaa suhdetta. "Vika ei ole sussa vaan mussa". Hahaha, jotenkin niin kulunut lause. En edes osannut olla vihainen. Makasin vain siinä sängyllä ja juttelin jotain turhaa. En halunnut näyttää, että olen heikko. Sain onneksi pidäteltyä itkua, kunnes pääsin sieltä pois. Tuntuu ihan hirveältä! Olen vaan koko loppupäivän itkeä pillittänyt ja kuunnellut surullista musiikkia. En kestä.
Hän oli juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa olisin voinut mahdollisesti olla vaikka koko loppuelämäni. Luotin häneen. Minun oli hyvä olla hänen kanssaan. Harvinaista. En olisi ikinä uskonut, että hän pystyy minua satuttamaan. Ilmeisesti ne kilteimmät tyypit ovat juuri niitä petollisimpia.

Olen saanut kuulla parilta mieheltä, että kiinnyn liian nopeasti. En voi sille mitään. Ihastun todella herkästi ja se on samantien erittäin voimakas tunne. Kun tapaan uuden miehen, minä joko ihastun heti tai sitten ei tapahdu mitään reaktiota, eikä se tunne muutu kumpaankaan suuntaan enää koskaan. Se määrittyy sillä tapaamishetkellä. Vaikea selittää!

Tekee mieli viiltää, mutta en voi tehdä sitä. Edellisestä kerrasta on jo ikuisuus. En voi ottaa riskiä, että joku näkisi arvet.