Taide

Olen työstänyt kahden päivän aikana viittä teosta. Kaksi niistä ehti jo valmistua, mutta loppujen täytyy antaa kuivua ennen kuin voin jatkaa. Miten ihanalta maalaaminen voikaan tuntua! Pakko ostaa lisää maalauspohjia. Olen käyttänyt jo ne kaikki! Osa väreistäkin alkaa olla melkein lopussa. Minulla on miljoona ideaa päässä odottamassa. Mistä lie johtuu, mutta en ole koskaan kärsinyt luomisen tuskasta. Ehkä sisäisestä maailmastani riittää ammennettavaa loputtomasti ;D

Tykkään eniten surrealismista ja kubismista. Haluan, että teosta joutuu oikeasti tutkimaan ennen kuin se avautuu. Rakastan myös teoksia jotka "eivät esitä mitään". Tykkään myös siitä, että sellaiset teokset jakavat ihmisten mielipiteet niin rajusti. 

Tavalliset maisemamaalaukset yms. eivät säväytä minua mitenkään. Ne ovat latteita, eivätkä kerro taiteilijasta mitään (paitsi että hän on mielikuvitukseton tylsimys) Hehe. 

Taitaa olla pientä hypomaniaa ilmassa taas. Vaikea keskittyä kirjoittamaan. En saa kasaan yhtään järkeviä kappaleita. Pelkkiä yksittäisiä lauseita vain.

Anyway, minun täytyy myöntää, että Salvador Dalí on lempitaiteilijani. Muistan edelleen sen hetken, kun näin La persistència de la memòrian ensimmäistä kertaa. Olin aika pieni silloin. Varmaan 6-7 vuotta. Tuijotin vain koko illan niitä kelloja. Haluaisin niin päästä New Yorkissa sijaitsevaan Museum of Modern Artiin, jossa tietääkseni tämä teos on esillä.

Toinen suosikkini löytyi yllättäen Tumblrista. Sebastien Feraut aka Niark1.

Rakastan, rakastan, rakastan noita teoksia! Voisin tapetoida koko kämppäni noilla kuvilla. 

Eilisen tuotos.

Miesongelmia

Alkuperäinen otsikko oli "Moraaliton paska huora", mutta päätin sitten vaihtaa sen ennen kuin julkaisin tämän. Hehee. Kauhea ongelma taas miesten kanssa. Miten voi pitää kahdesta niin erilaisesta ihmisestä näin paljon? Viikonloppu oli paras aikoihin, mutta pian täytyy alkaa tekemään lopullisia ratkaisuja. Ajattelin nähdä kumpaakin vielä kerran ja sitten pakotan itseni valitsemaan ennenkuin kumpikaan juttu etenee yhtään vakavammaksi.

Näin siis kumpaakin miestä lauantaina. Ensin kävin Mies 1:n luona. Pötköteltiin vaan sen sängyllä ja juteltiin... Tunteeni vain kasvavat koko ajan tätä tyyppiä kohtaan. Se on pelottavaa. Nyt kolmen vuoden jälkeen olen vihdoin saanut itseni kasaan edellisen suhteeni jäljiltä ja voin oikeasti paremmin kuin melkeinpä ikinä! Haluan uskaltaa vielä rakastaa. En usko, että tämä tyyppi voisi ikinä tehdä niitä samoja asioita minulle kuin exäni.
Mies 1:n seurassa aina jännittää. Vatsassa lentelee perhosia ja punastelen jatkuvasti (se on ärsyttävää :D). Mietin kauheasti mitä voin sanoa ja tehdä. Pelkään jatkuvasti ettei se oikeasti pidä musta. Etsin jatkuvasti merkkejä siitä ja tulkitsen jokaisen pienenkin asian ihan väärin.

Sillä oli jotain menoa iltapäivällä, joten ei ehditty ihan kauhean kauan hengailla yhdessä. Vähäsen harmitti, kun kuitenkin nähdään vain muutaman viikon välein niin miksi hänen oli pitänyt mennä sopimaan jotain kaveriensa kanssa? Heitä hän voi nähdä milloin tahansa.
Minä yritin välttää menemästä Mies 2:n luo, joten soitin yhdelle ystävälleni, mutta hän oli juuri napannut ketipinoria ja oli menossa nukkumaan. En halunnut lähteä takaisin kotiinkaan, joten päädyin sitten Mies 2:n luo.

Aloiteltiin juomista siellä, kunnes tuli aika lähteä joihinkin bileisiin. En tuntenut sieltä ketään. Ahdisti olla pikkuyksiössä 15 ihmisen ympäröimänä. Kaikki olivat ihan sekaisin, paitsi minä, koska jostain syystä mulla ei noussut päähän yhtään. Oli silti ihan hauskaa. En puhunut kauheasti kenellekään muulle kuin Mies 2:lle ja sen yhdelle kaverille. Mies 2 on tosi rento ja sen seurassa on helppo olla. Lopulta ne muut halusivat lähteä baariin, joten minä ja Mies 2 lähdettiin takaisin sen kämpille.

Sillä oli pilveäkin. Edellisestä kerrasta olikin jo yli vuosi. Sieniäkin löytyi, mutta ne me säästettiin seuraavaan kertaan. Pidän todella paljon tästäkin tyypistä. Hän elää tunteella, tekee mitä haluaa, eikä välitä mitä muut ajattelevat. Hän saa minut myös tuntemaan itseni tärkeäksi ja arvokkaaksi. Seuraavana aamuna hän tuli oikein saattamaan minut junalle ja kyseli kovasti, että "Nähdäänhän me vielä uudestaan?" Söpöä.

Pilaan kaiken

Kahdet treffit sovittu lauantaille. Pilaan suhteen hyvään ja kunnolliseen mieheen, koska en pysty vastustamaan pahiksia. Tiedän ettei se tee muuta kuin juo viinaa, vetää nappeja ja vaihtaa muijaa kerran viikossa, mutta mutta mutta... äääh. En voi jättää menemättä. Lupaan etten nää sitä enää tuon kerran jälkeen! Sitten jatkan tämän kunnollisen tyypin tapailemista. Pakko hylätä se toinen ennen kuin meidän jutusta tulee vakavampaa...

"No ones gonna take my soul away,

I'm living like Jim Morrison"

Valitusta

Meillä on ollut ihan hirveä aamu taas vaihteeksi. Unettomat yöt alkavat vaatia veronsa ja kumpikin ollaan oltu todella kiukkuisia. Mulla paloi hermot heti aamusta, kun pojalle ei puuro maistunut. Sen jälkeen laitoin sen maalaamaan sormiväreillä. Noh, eipä sekään miellyttänyt just sillä hetkellä, vaikka eilenkin se pyysi saada maalata, mutta silloin en jaksanut alkaa sotkemaan. Vein poikaseni sitten suihkuun, koska olihan se kuitenkin ehtinyt kädet upottaa niihin maalipurkkeihin.... Auringonkukka rimpuili ja sotki maalia kaikkialle. Siinä vaiheessa suoraan sanottuna vitutti!

Koska aamupala ei ollut maistunut niin aloin nopeasti tekemään päiväruokaa. Perunaa oli vielä eiliseltä jäljellä niin täytyi vain pyöräyttää nopea jauhelihakastike. Se onneksi maistui pojalle paremmin... Sen jälkeen katseltiin hetki Muumeja ja nyt poika tuhisee onnellisena meidän sängyssä<3

Pakko hakea ne lääkkeet pian. Pinna on niin kireällä koko ajan. Suutun erittäin herkästi pienistäkin asioista. Olen todella itkuinen ja levoton. Odotan viikonloppua, että saan taas hetken hengähtää ilman lasta. Varsinaisesti mulla ei ole ongelmia jaksamisen kanssa. Pojan hoito ja kotityöt sujuvat hyvin. Tämä on vain oma sisäinen kamppailuni, joka vaikeuttaa asioita. Tarvitsen todella paljon tilaa.

Niin tykkään täst kuvasta :DDD

Nettishoppailua ja miespulmia

Olen jäänyt koukkuun nettishoppailuun. Kesästä lähtien olen käyttänyt satoja euroja minun ja Auringonkukan vaatteisiin. Se tunne, kun valitsee sieltä kaiken mitä haluaa ja klik klik vaan niin pian on paketti postissa. Ihan kuin olisi joulu joka kuukausi! Nyt meni vain 38e, kun moni tuote oli -50%. Nyt tuntuu hyvältä, mutta pian alkaa ahdistaa. Ei minulla ole onneksi mitenkään tiukkaa rahan kanssa. Ei jää koskaan pojan vaipat tai ruuat ostamatta sen takia.... mutta silti. Sain vähäksi aikaa siirrettyä shoppailuhimon huuto.nettiin. Sieltä saa kaikkea niin halvalla, mutta ei se ollut sama asia, kun tarvitsen sen hyvän olon tunteen heti! Siellä monista tavaroista täytyy jättää tarjous eikä tiedä voittaako sen lopulta itselleen vai ei. Ähhh, hankalaa.

Odotan jo innolla viikonloppua, kun saan viedä pojan hoitoon. Kahdet treffit olisi luultavasti edessä. En osaa vieläkään päättää kumman miehen haluaisin. Aina kun nään jomman kumman niin ihastun palavasti siihen ja unohdan toisen. Sitten taas toisinpäin, kun tapaan sen toisen niistä. Outoa.

Mies nro 1
Tavattiin eräissä bileissä, joissa olin hänen serkkunsa seuralaisena. Ihastuin heti tähän pikku söpöliiniin niin paljon, että hylkäsin serkun kesken illan ja lähdin tämän tyypin kanssa baariin.
Hän on erittäin kiltti ja viaton. Oikea mallikansalainen. Ah, ihanaa!

Mies nro 2
Tavattiin baarissa eräällä keikalla. Hän oli minun vieressäni siellä. Alettiin jotenkin vain jutella ja lopulta kiivettiin lavalle tanssimaan yhdessä. Sieltä jatkettiin taksilla hänen luokseen.
Hän on jännittävä ja menevä seikkailija, joka ei pysy hetkeäkään aloillaan. Ah, ihanaa!

Otanko suhteen täynnä jännitystä ja hurjia tilanteita (ja joka tuskin kestää kauaa) vai rauhallisen ja tavanomaisen suhteen (jolla saattaisi olla mahdollisuus kestää pidempäänkin). Tyhmää, että edes mietin tällaista. Vastauksen pitäisi olla ilmiselvä...... Mä en ikinä opi.

Muskari

Tänään rakas Auringonkukkani (tosi miehekäs peitenimi..) herätti mut jo puoli seiskalta. Ah, miten ihanaa! Nämä on näitä äitiyden iloja. Ei siinä sitten auttanut muu kuin nousta laittamaan aamupalaa pöytään. Muskariin piti lähteä vasta kymmeneksi, joten otettiin vaan rennosti, syötiin ja katsottiin Muumeja. Jaksoin jopa meikata tänään! Normaalisti en meikkaa muuten kuin bileitä varten, mutta tänään oli niin hyvä fiilis heti aamusta, että ajattelin laittautua vähän paremmin.

Enää mua ei jännitä ihan niin paljon käydä muskarissa. Aluksi jouduin pakottamaan itseni sinne joka kerta ja mietin koko ajan teenkö kaiken nyt oikein ja olenko oikeanlainen. Olisikohan pitänyt sittenkin komentaa Auringonkukkaa tuossa tilanteessa? Ajatteleekohan ne nyt ettei meillä ole yhtään rajoja? Onkohan mulla tarpeeksi aikuismaiset vaatteet? Annankohan itsestäni nyt liian pinnallisen kuvan, kun olen ainut äiti jolla on meikkiä? Mietin ihan jatkuvasti, mitä muut ajattelevat minusta. Se on rasittavaa. En juurikaan uskalla laulaa ja leikkiä siellä muskarissa. Siihen en vielä pysty :D Onneksi Auringonkukka tykkää mennä siellä itsekseen ja mä saan kököttää omalla paikallani hiljaa katsellen.  
Alkusyksystä Auringonkukalla oli vähän vaikeampi vaihe ja se aina kiukkusi muskarissa. Heittäytyi oikein maahan raivoamaan. Silloin oli lopettaminen aika lähellä, kun hävetti joka kerta niin paljon. Pelkäsin olevani surkea äiti muiden silmissä. Onneksi se vaihe meni ohi. Kyllähän Auringonkukka vieläkin hermostuu, kun soittimet pitää antaa pois, mutta ei enää yhtään niin paljon kuin ennen! Auringonkukka on kaikista vanhin niistä lapsista, joten niillä muilla ei ole vielä edes tullut samanlaisena tuota omaa tahtoa esille. Kaikki muut äidit taas ovat minua vanhempia ja tuntui, että minun piti jotenkin todistella osaavani hoitaa lastani. Onneksi sekin pelko on jo hieman helpottanut, koska muut äidit osoittautuivat todella mukaviksi. Nyt pystyn itsekin edes vähän nauttimaan tästä harrastuksesta, kun ei tarvitse olla koko aikaa paniikissa.


Tässä muuten biisi, josta nappasin blogin nimen:

Psykoterapiaan?

Pitäisiköhän aloittaa psykoterapia uudestaan? Ehdin siellä puolisen vuotta käymään ennen pojan syntymää. Vaikka minulla silloin jo diagnoosi olikin niin en ollut mitenkään sisäistänyt sitä. En ollut lukenut papereitani tai mitään. Kävin vain terapiassa juttelemassa lähinnä lapsuudestani ja silloisista parisuhdeongelmista. Haluaisin nyt päästä kunnolla puhumaan häiriöistäni.

Kävin siis kuvataideterapiassa, joka oli erittäin sopiva terapiamuoto minulle. En olisi pystynyt vain istumaan paikoillaan tekemättä mitään. Inhoan myös silmiin tuijottamista, joten se olisi ollut liian ahdistavaa ja olisin luultavasti lopettanut käynnit aika pian. Oli niin ihanaa saada piirtää tai maalata samaan aikaan kun juteltiin Sinikan kanssa. Niiden käyntien jälkeen oli aina jotenkin helpompi olla.

En tiedä muodostuuko ongelmia sitten Kelan kanssa, kun ei minulla itselläni ole mitään B-lausuntoja sun muita lappusia olemassa. En tiedä olenko edes koskaan saanut niitä? Vai olenko vaan hukannut ne jossain vaiheessa... Joutuisinko aloittamaan koko diagnoosisotkun alusta? Mihin otan edes yhteyttä? Jos joku osaisi neuvoa niin olisin erittäin kiitollinen. En saa tätä muuten koskaan hoidettua. Nyt kun poikakin aloittaa pian päiväkodin niin minulla olisi vihdoinkin mahdollisuus jatkaa käyntejä.

Otin äsken esille ensimmäistä kertaa terapian päättymisen jälkeen teokset, joita siellä väkersin. Jotenkin alkaa ahdistaa, kun noita katselee. Tuossa ei ole edes kaikki piirustukset, mutta eiköhän noista saa jonkinlaisen kuvan, että mitä mun päässä on liikkunut tuolloin.... Nuo yrittää olla kronologisessa järjestyksessä, mutta aika vähäisiä muistikuvia mulla on tosta ajasta niin enpä ihan satavarma ole. Oli henkisesti tosi levotonta aikaa..

Ensimmäinen teokseni terapiassa! Siellä oli semmoisia muovieläimiä hyllyssä. Valitsin niistä mielenkiintoisimman malliksi.

Perhosia ja kukkia. Hahaha. Ärsyttää tuo punainen kukka tuolla nurkassa.

Oliskohan tämäkin ollut jostain lelufiguurista mallinnettu?

Tajunnanvirtaa....

Lisää apinoita!

Psykedeelinen riikinkukko

Lisää hempeitä kukkasia..

Hypomania

Ian Curtis, ah mikä mies! Aina välillä tulee jaksoja jolloin en mitään muuta musiikkia kuuntelekaan kuin Joy Divisionia. Viimeksi loppukesästä mulla oli tällainen vaihe. Miten musiikki voikaan puhutella mua tällä tavalla? Herra Curtis osasi kuvailla mun tuntemuksia niin täydellisesti. Taidan olla taas jossain lievässä hypomaniassa. Tuntuu unenomaiselta. Kaikki näyttää kauniilta. Päässä pyörii. Tekstiä syntyy kuin itsestään. Sydän pamppailee. Tulee vilunväristyksiä. Kaikki on niin täydellistä. 

Jotenkin mä kuuntelen Joy Divisionia aina tässä vaiheessa, enkä silloin kun masentaa ja kaikki on perseestä. 

It's getting faster, moving faster now, it's getting out of hand

Poika heräsi äsken ja menin sen viereen köllöttelemään sängylle. Katsottiin yhdessä katossa olevia tähtitarroja ja poika yritti kurkottaa niihin. Oivoi, niin söpöä! Miten ketään voikaan rakastaa näin paljon? Nyt täytyy lähteä vähän ulkoilemaan puistoon kun aurinkokin vihdoin paistaa!

Uusi alku

Oli pakko luoda kokonaan uusi blogi, johon pystyn paremmin kirjoittamaan elämästäni. Kirjoitan myös erästä toista blogia omalla nimelläni, mutta valitettavasti sukulaiseni ja kaverini löysivät sen ja nyt tuntuu, että en pysty avautumaan sinne enää mistään!

Kärsin siis epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja olen myös äiti. Ehkä ymmärrättekin, että nämä kaksi asiaa eivät välttämättä sovi kauhean hyvin yhteen. Siksi omalla nimellä avoimesti kirjoittaminen noista asioista saattaa olla hieman hankalaa...
Asun lapseni kanssa kahdestaan Uudenmaan alueella. Lapsen isä asuu suht lähellä, mutta ihan ongelmaton ihminen ei ole hänkään. Kuvioissa hän pyörii välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Tällä hetkellä häntä ei ole juuri näkynyt.
Poikani on aika usein hoidossa vanhemmillani ja sillä aikaa itse sitten ryyppään ja sekoilen. Miehet ovat lähiaikoina vaihtuneet tiuhaa tahtia. Olen nyt tapaillut erästä miestä muutaman kuukauden, mutta viime viikonloppuna tutustuin taas uuteen ihmiseen, joka vei multa jalat alta totaalisesti ja jonka haluan tavata uudestaan. Ajaudun jatkuvasti tähän samaan umpikujaan. En osaa päättää kenet oikeasti haluaisin!

En ole syönyt lääkkeitäni yli viikkoon ja se alkaa tuntua. Olen käyttänyt lääkkeitä satunnaisesti muutaman viime vuoden aikana. Nyt taas ajattelin kokeilla, miten pärjään ilman. (Oikeasti lääkkeet loppuivat enkä ole vain saanut aikaiseksi haettua niitä lisää.....)