Poika valvottaa mua vieläkin öisin. Univelkaa on järkyttävä määrä, mutta jotenkin sitä aina vaan jaksaa, vaikka luulee olevansa äärirajoillaan.
Olen muuttunut puolen vuoden aikana ihan hirveästi. En tiedä onko se "oikea minä" tulossa esiin ja tämä "sairaalloinen vanha minä" väistymässä sen tieltä, vai yritänkö olla taas jotain mitä en ole? Olen kiinnostunut uusista asioista esim. eläinten oikeuksista, superfoodeista ja politiikasta (!!!!!!!!)
Tälläkin hetkellä lipitän avocado-maca-smoothietani ja luen Twitteristä Greenpeacen ja Taloussanomien uusimpia päivityksiä. Ilmoittauduin myös Punaisen ristin toimintaan mukaan. Pääsen keväällä lipaskerääjäksi ja piakkoin myös ulkoiluttamaan vanhainkodin mummoja! Siistiä.
Tuntuu, että olen jotenkin vapautunut entisistä kahleista. En ole enää läheskään niin neuroottinen ja hysteerinen kaikista asioista.
Tosin tänään meinasin alkaa itkeä ja panikoimaan, kun melkein tiputin yhden lasikoristeen lattialle kaupassa.
Mies kysyi äsken, että voiko tulla huomenna kylään! Hurjaa. Se oikeesti tulee niinku se lupasikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti