Aloimme seurustella samantien. Olin aivan umpirakastunut. Janne oli hurmaava ja kohtelias. Hän piti ovea aina auki minulle, osti kukkia viimeisillä rahoillaan, oli hyvin sivistynyt, puhui todella kauniisti minusta jne.
Eräänä iltana meidän piti tavata yhden konsertin jälkeen. En saanut häneen kuitenkaan yhteyttä, koska hänen kännykkänsä oli kiinni ("Akku loppunut"). Oli jo myöhä ja menin sitten yhdelle kaverillemme yöksi, jonne olimme sopineet menevämme yhdessä. Kaverin luona kuulin, että hän oli aiemmin illalla nähnyt Jannen kävelevän käsikädessä jonkun toisen naisen kanssa. Pian Janne sitten saapui meidän luoksemme. Hän väitti ettei mitään ollut tapahtunut. Uskoin. Muutimme yhteen seuraavalla viikolla.
Janne alkoi olla väkivaltainen ja hän joi jatkuvasti. Hänellä oli tapana laittaa minut iltaisin toiseen huoneeseen, enkä saanut tulla sieltä pois. Sillä aikaa hän chattaili toisten naisten kanssa. (Joskus hän unohti poistaa sivuhistorian..) Sain tietää, että hän kuului mm. Alaston Suomeen ja Kuvakkeeseen, joissa hän esiintyi sinkkuna ja etsi naisia. En tajua, miksi en pystynyt jättämään häntä. Luulin kai, että hän jotenkin mystisesti muuttuisi, jos rakastaisin tarpeeksi...... Samalla oma pahaoloni lisääntyi jatkuvasti. Hakeuduin lääkäriin masennuksen takia. Janne sanoi inhoavansa masennustani ja että minun pitäisi peittää se. Hän vähätteli ongelmiani, vaikka ne johtuivat täysin hänestä.
Minusta kehittyi mestari murtautumaan hänen Kuvake/AS/skype/chatti/gmail/mikävaan -tileille. Käytin kaiken energiani selvittääkseni mitä selkäni takana tapahtui ja mitä enemmän tiesin, sitä enemmän se sattui.
Aina kun sain hänet kiinni pettämisestä, minä vain olin hiljaa. En pystynyt ottamaan asiaa puheeksi. Vasta kun hän huomasi oudon ja etäisen käytökseni, hän sai puristettua tiedon minusta ulos ja haukkui minut, kun olin mennyt tutkimaan hänen salaisuuksiaan. Ei tietenkään toisen viestejä saisi tutkia.. mutta sama kierre jatkui silti 2½ vuotta.
Sain hänet kiinni pettämisestä -> Hän lupasi ettei sama toistu -> Uskoin -> Kuukausi meni hyvin -> ja sitten taas sama juttu alusta.
Välillä Janne sanoi lähtevänsä esim. kauppaan, mutta katosikin pariksi päiväksi. Olin paniikissa koko sen ajan. Itkin hysteerisesti ja soitin kaikki kaverimme läpi, jos joku olisi tiennyt missä hän on. Sitten hän tuli kotiin ihan niinkuin ei olisi tehnyt mitään väärää.
Ei ihme, että hajosin lopulta. Olin täysin riippuvainen hänestä. Jossain vaiheessa tilanne äityi niin pahaksi, etten pystynyt päästämään häntä edes yksin vessaan. Pelkäsin heti, että hän tekstailee jonkun naisen kanssa. Jätin jopa silloisen työpaikkani, koska en pystynyt olla erossa Jannesta yhtään. Sairasta.
Uhkailin Jannea jättämisellä monesti, mutta rakastin kuitenkin liikaa, enkä pystynyt siihen. Yritin satoja kertoja selittää, että vika oli hänessä. Jotenkin hän aina käänsi kaiken syykseni ja sitten minä olin se, joka pyysi anteeksi...
Sitten tulin vahingossa raskaaksi.
Ajattelin, että nyt hän muuttuu. Hän lopettaa ryyppäämisen ja alkaa elää normaalia elämää. Kuinka naiivi olinkaan! En kestä, hahahaa :D Koko raskauden ajan Janne katoili, tuhlasi kaikki rahamme ja jahtasi muita naisia.
Kun poikamme oli n. 4kk, onnistuin vihdoinkin lopettamaan suhteen ja Janne muutti pois yhteisestä kodistamme. Oli pakko laittaa poika etusijalle, vaikka eroaminen tuntuikin erittäin vaikealta. Se oli kuitenkin paras päätös ikinä.
Silti vieläkin rakastan Jannea. Hän haluaisi minut takaisin, mutta en enää anna itseni joutua siihen tilanteeseen. En enää ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti