Enää mua ei jännitä ihan niin paljon käydä muskarissa. Aluksi jouduin pakottamaan itseni sinne joka kerta ja mietin koko ajan teenkö kaiken nyt oikein ja olenko oikeanlainen. Olisikohan pitänyt sittenkin komentaa Auringonkukkaa tuossa tilanteessa? Ajatteleekohan ne nyt ettei meillä ole yhtään rajoja? Onkohan mulla tarpeeksi aikuismaiset vaatteet? Annankohan itsestäni nyt liian pinnallisen kuvan, kun olen ainut äiti jolla on meikkiä? Mietin ihan jatkuvasti, mitä muut ajattelevat minusta. Se on rasittavaa. En juurikaan uskalla laulaa ja leikkiä siellä muskarissa. Siihen en vielä pysty :D Onneksi Auringonkukka tykkää mennä siellä itsekseen ja mä saan kököttää omalla paikallani hiljaa katsellen.
Alkusyksystä Auringonkukalla oli vähän vaikeampi vaihe ja se aina kiukkusi muskarissa. Heittäytyi oikein maahan raivoamaan. Silloin oli lopettaminen aika lähellä, kun hävetti joka kerta niin paljon. Pelkäsin olevani surkea äiti muiden silmissä. Onneksi se vaihe meni ohi. Kyllähän Auringonkukka vieläkin hermostuu, kun soittimet pitää antaa pois, mutta ei enää yhtään niin paljon kuin ennen! Auringonkukka on kaikista vanhin niistä lapsista, joten niillä muilla ei ole vielä edes tullut samanlaisena tuota omaa tahtoa esille. Kaikki muut äidit taas ovat minua vanhempia ja tuntui, että minun piti jotenkin todistella osaavani hoitaa lastani. Onneksi sekin pelko on jo hieman helpottanut, koska muut äidit osoittautuivat todella mukaviksi. Nyt pystyn itsekin edes vähän nauttimaan tästä harrastuksesta, kun ei tarvitse olla koko aikaa paniikissa.
Tässä muuten biisi, josta nappasin blogin nimen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti